Kerhojoukkueiden Suomen mestaruutta tavoittelee 22 joukkuetta

03.10.2010

Ykkös-MP Enduron kerhojoukkueiden SM-kisaan ilmoittautui määräaikaan mennessä 22 joukkuetta, jotka edustavat yhteensä 16 eri moottorikerhoa.

Suurin edustus kisassa on järjestävällä kerholla eli Tuusulan Moottorikerholla, jonka runsaslukuisesta ja kovatasoisesta kuljettajalistasta on saatu koottua yhteensä neljä joukkuetta. Tuusulan Moottorikerhon ylivertaisuutta yrittävät todistaa niin maailmalla menestystä niittäneet ammattilaiset kuin kerhon nuoret lupaavat endurokuljettajat. Unohtamatta myöskään Suomen nopeinta naisendurokilpailijaa Marita Nyqvistia.

Kisan ennakkosuosikki tulee myös Tuusulan Moottorikerhosta. TuMK:n 1-joukkueessa ajavat tuore MM-pronssimitalisti Eero Remes, viisinkertainen maailmanmestari Samuli Aro ja takavuosien enduroammattilainen Jani Laaksonen.

Kovimman vastuksen MM-konkareille tulevat antamaan Sipoon Moottorikerhon Jari Mattila, Valtteri Salonen ja Kjell Söderström. Sipoolaiset veivät kerhomestaruuden vuosi sitten, tosin silloin joukkueessa ajanut Petri Pohjamo edustaa nykyisin Hämeenlinnan Moottorkerhoa. HlMK:n kerho on myös varteenotettava mitaliehdokas, kun Pohjaman rinnalla ajavat Mika Karma ja Jari Pulkkinen.

MM-kuljettajavahvistusta nähdään myös porvoolaisessa ME-Racing kerhojoukkueessa, jossa ajaa Oskari Kantonen.

Muutama edellisvuosina menestynyt kerho on jättänyt oman joukkueensa ilmoittamatta. Vuosi sitten hopealle ajanut Jämsän Seudun Moottorikerho loistaa kuljettajineen poissaolollaan, myöskään perinteinen ja vuoden 2008 mestaruuden ajanut Riihimäen kerho ei ole saanut kuljettajiaan liikkeelle. Nummelan Moottorikerho kärsi puolestaan kalustopulasta, kun sen tuore Suomen mestari Riku Nikander ei ehtinyt saada uutta pyörää myydyn tilalle.

NjMK (Nurmijärvi)
Timo Haverinen B Avoin
Mikko Miettinen B Avoin
Toni Salojärvi B Avoin

Racing Club Kaipiainen (Lappeenranta)
Jarno Tyllinen
Kimmo Hongisto
Janne Tuominen

HlMK (Hämeenlinna)
Karma Mika
Pohjamo Petri
Pulkkinen Jari

EMK (Espoo)
1. Joukkue
Valtteri Kievimaa 
Mika Turunen      
Timo Teerikangas
Varalla Ari Vörlin

2. Joukkue
Kari Pihlajaniemi   
Ari Vörlin              
Markku Ronkainen
Varalla Andreas Norrman

SIMK (Sipoo)
1. Joukkue
Jari Mattila
Valtteri Salonen
Kjell Söderström

2. Joukkue
Dick Bergman
Juuso Jaatinen
Henry Olenius

AsikMK (Asikkala)
Jouko Huilla
Janne Haapasalo
Jukka Hoikkala

KeMS (Kerava)
Tirkkonen Juha-Pekka
Enjala Sasu
Kiintonen Tino

MäntsMK (Mäntsälän moottorikerho)
Miko Mellin
Jyrki Rönkä
Petteri Kärki
vara Kai Aatsinki

VMK (Vantaa)
Joonas Heimonen
Kimmo Hurri
Tom Nordman

P-BMK (Porvoo) 
Riku Riiheläinen
Timo Turunen
Keimo Tuomala

TuMK (Tuusula)
1. Joukkue
Samuli Aro
Eero Remes
Jani Laaksonen
Varalla Olli Kuhanen

2. Joukkue
Mikael Miettinen
Tuomo Karsisto
Olli Kuhanen
Varalla Karri Tikkanen 

3. Joukkue
Karri Tikkanen
Samu Ylikarjula
Oinonen Miika
Varalla Marita Nyqvist

4. Joukkue
Marita Nyqvist
Mikael Mäkinen
Kim Teikari
Varalla Jaakko Tikkanen

SyMK (Sysmä)
Miikka Mannila
Mikko Leppänen
Joonas Salonen
varalla Riku Saksala

MENS (Mäntsälän Enduroseura)
Toni Peltonen
Petri Koli
Tuomas Kyytsönen

PSM (Parikkala)
Antti Kuisma
Ville Sysiö
Jani Repo
Varalle Pauli Turtiainen

ME-Racing (Porvoo)
Tommi Jarkkola
Risto Sakko
Oskari Kantonen
 
Kamoke (Kangasala)
1. Joukkue
Salonen Tomi
Salonen Lauri
Mikkola Jarkko
varalla Hintikka Kimmo

2. Joukkue
Hintikka Kimmo
Pylväs Jukka
Ristamäki Juha
varalla Nisula Juha

11.12.2014 Kaj Tötterman enduron lajiryhmän vetäjäksi
29.08.2013 Endurolegenda Juha Salminen päättää komean MM-uransa
18.08.2013 Täysin uudistunut Subaru Forester XT Racegear koeajossa
17.07.2013 Racegearin koeajossa Fiat Abarth 500C
27.05.2013 Racegearin koeajossa Toyota RAV4
01.10.2012 Enduro lajiparlamentti Kiljavalla 17.11.2012
25.08.2012 Enduro EM 2012 pistetaulukot ja lopputulokset
29.05.2012 Siirtolupien hakemiseen uusi ohjeistus Trafilta ja lajiryhmältä
10.01.2012 Enduroväki Suomen Urheilugaalaan 16.1.2012
24.09.2011 Olemme facebookissa
18.09.2011 Enduron lajiparlamentti 12.11.2011
16.09.2011 Enduron kilpailukalenteri 2012
18.05.2011 Enduron kiinteistä numeroista kaikille kilpailijoille
05.05.2011 Jäsenten välisiä kilpailuja koskeva sääntökohta muuttunut ? ajajalisenssivaatimus järjestävän tahon vastuulla
10.03.2011 Video MP-Racing Enduro MK1
08.03.2011 Näillä ohjeilla kilpailukatsastus ja kilpailun tulosten saaminen sujuu
04.03.2011 Kilpailijat ja toimitsijat: Urheilusäännöstöä päivitetty. Ääntenmittaus kohta 034.3
16.02.2011 Video ohittamisesta spoorissa
29.01.2011 Nopeaa pätkää Numibiassa - XBike video
28.01.2011 Katso video XIX Numibia Snow Enduron reitiltä
27.01.2011 Lajiryhmä tiedottaa: Katsastus asiaa, mm. äänimittaukset 2011 FIM "täyskaasumittauksena"
20.01.2011 Kilpailukutsuja ja ilmoittautumisia
04.01.2011 Ilmoittaudu heti B-toimitsijakurssille tai A-lisenssin uusintaan
31.12.2010 Tutustu kauden 2011 enduro ja enduro SM sääntöihin
31.12.2010 Enduron lajiparlamentti 2010 muistio. Tarkennuksia mm. katsastusasioihin
27.12.2010 Uudistuksia endurosääntöihin kaudelle 2011
20.12.2010 Endurokilpailujen kausikooste 2010
19.12.2010 Jäsenyhdistysten esitykset Moottoriliiton liittokokoukseen 31.1. mennessä
09.12.2010 Seuraa kauden 2011 kisoihin, sääntömuutoksiin ja tiimeihin liittyvää uutisointia
06.12.2010 Mestaritiimi Tiainen, Mäkinen ja Räikkönen luokassaan kahdeksas
26.11.2010 Kimi Räikkönen, Tommi Mäkinen ja Kari Tiainen Kärme Kustaalle!
23.11.2010 Pakosaasteeton tulevaisuus?
20.11.2010 Vuoden endurokilpailu järjestettiin Raumalla
20.11.2010 Enduro kilpailukalenteri 2011
20.11.2010 Enduro SM kuuma ryhmä kilpailunumerot
17.11.2010 Team Hämeen Sanomat Kärme Kustaalle
15.11.2010 OFFROADPro Kärme Kustaan Business-luokkaan
15.11.2010 Kiinnostusta kansainvälisiin endurokilpailuihin?
15.11.2010 Reijo Karppisen 1200 km endurosafari Meksikossa
14.11.2010 Kärme Kustaan reittiselostus lisätty
12.11.2010 KTM Nordicin Sihvonen haastaa alan yritykset partioajoon
12.11.2010 INMICS RACING vastasi Kärme Kustaan Business-haasteeseen
12.11.2010 Scuderia Husqvarna lähtee puolustamaan voittoa
11.11.2010 Riku Nikander Motopalvelun tiimiin
09.11.2010 Maarakennus Havot Oy vastasi Business-haasteeseen
06.11.2010 Meksikon Sixin loppucrossi peruuntui turvallisuussyistä - Suomelle MM-pronssia
04.11.2010 Kärme Kustaan Business-haaste
03.11.2010 Nimaco Rakennus Oy vastasi Business-haasteeseen
03.11.2010 Tuoreimmat Meksikon Sixin tiedotteet ISDE -sivulta
29.10.2010 Mika Ahola: suolta linnaan
28.10.2010 Enduroväki juhlii itsenäisyyspäivää Kärme Kustaan kiemuroilla
27.10.2010 Katso Kärme Kustaa 2009 kuvat
21.10.2010 Katso Pirttilä.Com Racing Team -esittely
20.10.2010 Tutustu Kärme Kustaan 35-vuotiseen historiaan
19.10.2010 Molemmat enduromaajoukkueet tavoittelevat kultaa Meksikossa
18.10.2010 Motokuume Offroad -päivä la 23.10.2010
18.10.2010 Tarkkala kipeällä ranteella Sixille
18.10.2010 Enduron kilpailukalenteri 2011 on julkaistu
13.10.2010 Team Ykkös-MP:n kuljettajat onnistuivat Pornaisissa
11.10.2010 Ykkös-MP Enduro kuvia albumissa
11.10.2010 Ykkös-MP ja Tuusulan Moottorikerho kiittävät
10.10.2010 Pohjamo, Remes ja Salonen A-luokkien nopeimmat
10.10.2010 Ylikarjula, Oinonen ja Kokkonen B-luokkien voittoon
10.10.2010 Ykkös-MP Enduron tulokset
10.10.2010 Remes, Aro ja Laaksonen SM-kerhokisan voittoon
10.10.2010 Lauri Pohjonen vei odotetusti nuorten Suomen mestaruuden
10.10.2010 Reijo Karppinen lämmitteli Meksikon Sixille Ykkös-MP Enduron voitolla
10.10.2010 Hyvinkään Aleksi Jukola C-luokan voittoon Pornaisissa
09.10.2010 Ykkös-MP ja TuMK toivottavat kaikki tervetulleiksi 10.10.2010 ajettavaan Ykkös-MP Enduroon
09.10.2010 Ykkös-Mp Enduron aikataulu
09.10.2010 Ykkös-MP Enduro Nuorten SM lähtönumerot ja -ajat
07.10.2010 Vain mestaruus kelpaa Pohjoselle
07.10.2010 Ykkös-MP Enduron käsiohjelma
06.10.2010 Katso Ykkös-MP Enduron MK4 BIKE videot
06.10.2010 Ykkös-MP:n KTM 2011 enduromalliston koeajo 12.10.
04.10.2010 Ykkös-MP Enduron kartta ja reittiohjeet yleisölle on lisätty Kilpailun reitti -sivulle
03.10.2010 Kerhojoukkueiden Suomen mestaruutta tavoittelee 22 joukkuetta
01.10.2010 Ykkös-MP Enduroon lähes 250 ilmoittaunutta, mukana huippukuskit SM- ja MM-sarjasta
30.09.2010 Ykkös-MP Enduroon yksi maastokoe lisää!
30.09.2010 Vielä tänään ehdit ilmoittautua ja maksaa osallistumismaksun Ykkös-MP Enduroon
29.09.2010 Tutustu Team Ykkös-MP:n, junioreiden ja Samuli Aron esittelyyn
24.09.2010 Ykkös-MP Endurossa mukana kaikki luokat
24.09.2010 Remes, Aro ja Laaksonen ajavat kerhojoukkueena vain voitosta
22.09.2010 Katso Ykkös-MP Enduron reittikuvaus ja -videoita
19.09.2010 Riku Nikander 125-luokan Suomen mestari
17.09.2010 Endurokisojen sivut ja tiedotteet jatkossa smlenduro.fi osoitteessa
16.09.2010 Lauri Pohjonen Nuorten SM ennakkosuosikki
09.09.2010 Enduron lajiparlamentti lauantaina 20.11.2010
02.08.2010 smlenduro.fi -sivut on avattu!